Olen Noora Nevalainen, työnohjaaja ja työhyvinvoinnin parissa toimiva yrittäjä.
Työskentelen yksilöiden, esihenkilöiden ja työyhteisöjen kanssa tilanteissa, joissa työ kuormittaa, ajatukset ovat solmussa tai arki kaipaa selkeytystä.
Työskentelyotteeni on dialoginen, rauhallinen ja käytännönläheinen. Minulle tärkeintä on, että ihminen tai työyhteisö saa tilaa ajatella, hengittää ja löytää itselleen kestävämpiä tapoja toimia.
Minulla on ohjaus- ja valmennuskokemusta vuodesta 2007 alkaen.
Työurani aikana olen toiminut ohjaajana, kehittäjänä ja esihenkilönä, ja työskennellyt sekä julkisella että yksityisellä sektorilla.
Työnohjausopinnot aloitin keväällä 2024, ja olen siitä saakka toiminut työnohjaajana yksilöiden, yhteisöjen sekä johdon parissa. Työnohjaus on tullut syventämään ja kokoamaan aiempaa osaamistani – erityisesti kuormituksen, vuorovaikutuksen ja työssäjaksamisen teemoissa.
Työskentelyssäni yhdistyvät ammatillinen osaaminen, herkkyys ja käytännönläheisyys. En tarjoa valmiita vastauksia, vaan tilaa ajatella ja löytää ratkaisuja, jotka kestävät arjessa.
Minua on työurani aikana alkanut kiinnostaa yhä enemmän se, miten kuormitus näkyy ihmisessä kokonaisuutena – ei vain ajattelussa, vaan myös kehossa, vuorovaikutuksessa ja arjen rytmissä. Uskon, että kestävä jaksaminen syntyy harvoin lisää tekemällä. Usein se syntyy siitä, että pysähdymme, tulemme kuulluiksi ja saamme tilaa hahmottaa omaa tilannettamme rauhassa.
Koulutus ja ammatillinen tausta
Olen koulutukseltani ja taustaltani monipuolinen ohjaus- ja hyvinvointialan ammattilainen.
Voimavarakeskeinen työnohjaaja (valmistuu 2026)
Auvo Brain Relief®️️ -hoitaja (valmistuu 2026)
Ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja (2020)
Sosionomi (AMK, 2013)
Nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja (2010)
Lisäksi olen opiskellut psykologiaa sekä kriisi- ja traumatyön teemoja täydentävinä opintoina.
Minulla on myös omakohtainen kokemus kroonisten sairauksien kanssa elämisestä ja niiden yhdistämisestä työelämään, mikä on syventänyt ymmärrystäni kuormituksesta, palautumisesta ja arjen jaksamisesta.