AUVO -menetelmä
Olen kouluttautunut Auvo Brain Relief- , Auvo- ja Auvo Snap- hoitajaksi.
Hoidot toteutetaan tunnelmallisessa mökkiympäristössä Heinävaarassa, jossa myös ympäristö tukee rauhoittumista ja pysähtymistä arjen kiireen keskellä.
Myös yritys- ja kotikäynnit ovat mahdollisia sopimuksen mukaan. Kysy tarjous työhyvinvointipäivistä, pop up -päivistä tai muista hyvinvointikokonaisuuksista.
Varaa aikasi puhelimitse soittamalla tai laita viestiä. Minut tavoittaa myös somekanavien kautta.
Miten minusta tuli hoitaja?
Minulla on pitkä tausta kivun kanssa elämisestä. Pahimpina aikoina kaipasin hoitoa ja kosketusta, mutta esimerkiksi hieronta tuntui kehossani liian voimakkaalta ja teki kipeää.
Muistan ajatelleeni, että kunpa joku vain koskettaisi lempeästi. Silittäisi ja antaisi minun olla hetken ilman, että minun tarvitsisi tehdä, selittää tai yrittää voida paremmin.
Kun ryhdyin yrittäjäksi, minulle avautui mahdollisuus lähteä opiskelemaan myös kehollisia menetelmiä ja hoitotyötä. AUVOssa tunnistin jotakin siitä, mitä olin itse aikanaan kaivannut: rauhallista ja turvallista kosketusta sekä luvan vain olla.
En ole itse kaikkein helpoin hoitoasiakas. Minulle kosketettavana oleminen, pysähtyminen ja rentoutuminen eivät ole itsestään selvästi helppoja asioita. Tiedän, miltä tuntuu, kun keho pysähtyy mutta mieli jatkaa kulkemistaan.
Siksi en odota sinulta hoidettavana mitään. Sinun ei tarvitse osata rentoutua, reagoida hoitoon tietyllä tavalla tai saavuttaa tietynlaista oloa.
Minulla on myös omakohtaista kokemusta aistiherkkyyksistä. Sen vuoksi kiinnitän hoidossa erityistä huomiota esimerkiksi kosketuksen voimakkuuteen, musiikin volyymiin, tuoksuihin ja tilan tunnelmaan. Minulle on tärkeää, että sinun olisi mahdollisimman hyvä ja helppo olla hoidettavana.
Valmennus- ja ohjaustyössäni kohtaan ihmisiä usein keskustelun kautta, mutta kaikille puhuminen ei ole ainoa tai aina edes mahdollinen väylä rauhoittumiseen. Minua kiehtoo kosketuksessa juuri sen sanattomuus ja se, kuinka turvallinen läsnäolo voi auttaa hetkeksi hellittämään.
Sellaista hetkeä haluan hoidoissani tarjota: että saat vain olla ja levätä ilman vaatimuksia.
Tervetuloa rentoutumaan!